perjantai 16. elokuuta 2013

Kaksi lensi pesästä

Keskiviikkona uuteen kotiinsa Jokioisille Sannan perheeseen muutti Diego (C. Khal Drogo). Diegoa leikittää siellä poika Alex ja pk collie Anton. Hulda (C. Khaleesi) muutti Harrin ja Aijan luokse Kangasalalle. Toivotaan pennuille mukavia hetkiä uusissa perheissään :)

Cercei on vielä kotosalla :)

tiistai 13. elokuuta 2013

Priimaa ovat !

Maanantaina oli Liedon pieneläinklinikalla koko poppoon terveystarkastus. Kaikki saivat terveen paperit eläinlääkäri Jussi Nummelta ja kehut että ovat erittäin hyväkuntoisia pentusia :) Diegolla oli molemmat kulkusetkin paikallaan.

Automatka meni tosi hienosti mennen tullen. Matkustivat yhdessä kevythäkissä. Ansa jätettiin kotiin reissun ajaksi.

Kuvasaldoa tältä päivältä. Ixi-täti kovasti tykkää hoitaa pentuja. Ansaa ei voi pitää samaan aikaan pihalla, koska on erittäin omistushaluinen pennuistaan ja Ixi saa sen tuta nahoissaan. Välillä meno näyttää kuvissa hurjalta, mutta Ixi on kyllä pentusten kanssa varovainen.

Tänään muutti sitten ensimmäinen pentu Melisandre uuteen kotiin Heidin & Ollin luokse Saloon. Toivomme kaikkea hyvää heille ! Cercei etsii edelleen sitä omaa ihmistään tai perhettä jossa on russelin kokoinen tyhjiö täytettävänä.



















keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kuulumisia

Aika kulkee kuin siivillä ! Kuulumisista sen verran, että pennut sirutettiin 5½ viikon iässä. Tänään pennut täyttivät seitsemän viikkoa ! Kennelliitosta tuli tänään pentujen rekisteripaperitkin.

Kokoa ja ketteryyttä on tullut pennuille lisää. Koko poppoo on rohkeita pikku riiviöitä. Ulkona mennään minkä pikku jaloistaan päästään. Täytyy viikonlopulla yrittää ottaa pikku pennuista kuvia.

Tänään alkaa kolmas kolmen päivän Axilur- matolääkekuuri.